Viulisti ja ystävä Pauli Kortesniemen (8.9.1929-14.5.2009) muistoa kunnioittaen ja Paulia syvästi kaivaten

Viulisti ja ystävä Pauli Kortesniemelle.

Olet ajatuksissani tänään ja aina!

Tuuli

Etnomusikologiasta ja bi-musikaalisuudesta

Etnomusikologia tieteenalana on syntynyt musiikkitieteen ja kulttuuriantropologian kentälle. Musiikkitieteessä tutkimuksen kohteena on perinteisesti ollut sivistyneistön musiikki, jota kutsutaan länsimaiseksi taidemusiikiksi tai klassiseksi musiikiksi. Kulttuuriantropologia puolestaan tutkii ihmistä kulttuurissa, ihmisyhteisöjä, yhteiskuntia. Etnomusikologia, josta käytetään myös nimitystä musiikkiantropologia, tutkii näin ollen musiikkia kulttuurissa ja kulttuurina, ihmisten luomaa ja muovaamaa musiikkikulttuuria, ihmisiä missä tahansa (ei vain eikä useinkaan länsimaisessa) musiikkikulttuurissa. Etnomusikologia on tieteenalana suhteellisen nuori: vertailevan musiikkitieteen (jonka ajatellaan raivanneen tietä etnomusikologialle) aikakautta on ollut 1800-luvun loppu sekä 1900-luvun alkupuoli, ja ensimmäinen etnomusikologinen seura (Society for Ethnomusicology) perustettiin vuonna 1955 Yhdysvalloissa.

Kun näistä lähtökohdista katsoo kohti etnomusikologian kenttää, bi-musikaalisuuden käsite on erittäin vahvasti ja historiallisesti etnomusikologinen. Bi-musikaalisuus – tapa, jolla minä käsitän sen ja käytän sitä omassa työssäni – on tutkijan lähestymistapa tutkittavaan musiikkikulttuuriin. Se on ”enemmän” kuin antropologista, ”mahdollisimman objektiivista” havainnointia. Se on vahvasti osallistuvaa havainnointia, jossa tutkija tulee osaksi kenttäänsä. Hän osallistuu tutkimaansa musiikkikulttuuriin itse soittamalla tai laulamalla. Näin hän voi saada tarkkaa ja luotettavaa tietoa muun muassa tarkastelemansa kulttuurin soitto- tai laulutyylistä. Se on osallistuvaa tutkimusta, jonka raportoinnissa tutkijan tulee ehdottomasti tuoda esiin myös oma kokemuksensa, osuutensa ja vaikutuksensa kenttään.

Käytän bi-musikaalisuutta siis nimenomaan tutkijan lähestymistavan tai menetelmän merkityksessä. Toinen merkitys ja määritelmä käsitteelle on bi-musikaalisuus kulttuurisena ilmiönä, jossa kahden musiikkikulttuurin piirteet sekoittuvat tietyssä yhteisössä, tietyn soittajan tai soittimen soitossa jne. (ks. Davis 1987; 1994; Mensah 1970).

Etnomusikologi Mantle Hood (1960; 1971) ei ollut ensimmäinen, joka lähestymistapaa käytti – eikä varmasti myöskään viimeinen, sillä bi-musikaalisuudesta on tullut merkittävä etnomusikologinen ”työkalu” – mutta hän antoi tälle lähestymistavalle nimen: bi-musikaalisuus. Hoodin jälkeen lähestymistapaa ovat käyttäneet mm. Burt Feintuch (1995) tutkimuksessaan englantilaisista säkkipillinsoittajista, Jos Koning (1980) tutkimuksessaan irlantilaisen Claren maakunnan musiikkikulttuurista, Neil V. Rosenberg (1995) tutkimuksessaan bluegrass/countrymusiikkikulttuurista, Jeff Titon (1985; 1995) tutkimuksissaan baptistien kuorolaulusta tai viulismista… (Jatkan tätä listaa sitten, kun olen lukenut koko tuon työpöydälläni olevan artikkeli- ja kirjapinon.)

* * *

Tämä teksti, jonka nyt kirjoitin pitäisi kai olla minulle itsestäänselvyys. Olen opiskellut etnomusikologiaa yliopistolla vuodesta 1997, kirjoittanut graduni ja väitöskirjakin on jo pitkällä. Nyt vuonna 2009 eli jo 12 vuotta alaa opiskelleena minusta on vihdoin tullut ”niin viisas”, että pystyn kirjoittamaan omin sanoin teille siitä Mitä on etnomusikologia? :D