Uuden artikkelin hahmottelua

Päädyin hahmottelemaan uuden artikkelin runkoa. Kai kirjojen pohjalta, ehkä mieltäni vaivaavien ajatusten selventämiseksi, kenties intuitiivisesti ja sattumalta siitä tuli seuraavanlainen:

1. Johdanto

Hieman horjuvin askelin lähestyn tilaa, jossa tutkija, muusikko ja pedagogi kohtaavat. Jokainen astuu tilaan omasta ovestaan. Ovien takana on menneisyys – yhteinen ja erillinen. Ne kietoutuvat toisiinsa muodostaen kokonaisuuden, sen mitä ja kuka olen tänä päivänä. En voi jättää menneisyyteni kokemuksia ja kertomuksia oven ulkopuolelle. Ne ovat merkityksellinen osa minua tutkijana, muusikkona ja pedagogina.

Olen kulkenut jokaisesta ovesta ennenkin ylläni roolivaatteet. Rooliasun vaihto ja uudet vuorosanat muuttavat minut tutkijasta pedagogiksi, pedagogista muusikoksi ja jälleen muusikosta tutkijaksi. Tällä kertaa astun jokaisesta kolmesta ovesta yhtä aikaa samaan tilaan ja koetan kirjoittaa siitä, mitä tilassa tapahtuu. Tilan keskellä odottaa viulu, soittimeni, johon tartun kaikista kolmesta identiteetistäni käsin. Ympärilläni tilassa ovat läsnä tutkimukseni kohteena olevien eteläpohjalaisten viulupelimannien soitteet, heidän elämänkertomuksensa ja valokuvansa. En pysty samaistumaan menneen ajan soittajiin tai elämään heidän kanssaan samassa ajassa, mutta voin yrittää ymmärtää heitä heidän arkistonauhoilta kuulemieni elämänkertomuksien avulla. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta soittaa heidän kaikkien kanssa heidän elinaikanaan, mutta voin ottaa soittokaverikseni myös arkistonauhan, jolle on tallennettu heidän soitteitaan. En voi soittaa heidän soittimillaan tai sormillaan, mutta voin soittaa samoja säveliä, samoja sävelmiä ja pyrkiä mukailemaan heidän soittonsa piirteitä. Näen valokuvasta kuinka soittajan jousikäsi on asettunut jousen päälle tai miten viulukäsi lepää viulunkaulalla. Muuttamalla oman jousi- tai viulukäteni asentoa lähemmäs kuvassa olevan soittajan asentoa, huomaan pääseväni lähemmäs myös samaa kuulokuvaa – oman soittimeni ja oman tyylini kautta.

2. Kokemuksen tutkimus – kokemuksellisuus
- Ennen kaikkea Juha Perttulan artikkeliin pohjaava luku

3. Taiteellinen tutkimus
- Kirjallisuutena ainakin Otsikko uusiksi, Taiteilija tutkijana, tutkija taiteilijana ja Taide tiedon lähteenä

4. Musisoivan tutkijan metodologiaa (tämä luku pitää kenties jakaa kahteen..)
- Kirjallisuutena Laitinen (2003)
- Musisoivan tutkijan metodologiasta kehittämä kaavioni ja sen aukikirjoitus
- Kaavion taustalla Kolbin kokemuksellisen oppimisen kaavio sekä kasvatustieteen graduun teoretisoimamme ryhmänohjaajan ohjausprosessi-kaavio… Olen piirtänyt sen jo lyijykynällä paperille, mutten osaa piirtää sitä vielä tähän…

5. Lopuksi
- Yhteenvetoa…

Myrsky laantuu - asteittain

Näin järjestelmälliseltä ja tehokkaalta ja tulevaisuudesta tietoiselta ei olekaan tuntunut taas pitkään aikaan! Viime viikkoisten sisäisten (ja ulkoisten) myrskyjen jälkeen päätin ryhtyä toimeen. Kävin kysymässä kollegalta, joka toimittaa seuraavia Musiikin suunnan numeroita (alallamme ilmestyvä tieteellinen, mutta ei liian tiukan tieteellinen :) julkaisu), että koska ovat seuraavat deadlinet ja mahtuuko vielä joukkoon mukaan. Seuraavat deadlinet ovat maaliskuun loppu ja juhannus. Käytännössähän mulle on ihan sama kumpaan tähtään, kunhan tekstiä tulee valmiiksi. Aiheita tuntuisi olevan vaikka muille jakaa. Tärkeitä ja mun työn kannalta elintärkeitäkin aiheita olisi muutama. Soittamaan oppimisesta – oma oppimisprosessi vs. aineistoni soittajien oppimisprosessi – olisi valmista materiaalia jo eniten. Se olisi loistava aihe! Maijan ehdottama kirjoitustyylin analyysi olisi myös loistava idea, mutta vaatisi paljon enemmän aikaa ja kontakteja, joita mulla ei vielä ole. Ongelmavyyhdin ratkaisi lopulta tämä jatkuva ahdistus. Omien tekemistensä perusteleminen käy jo niin voimille, että viisaampaa olisi kirjoittaa vakuuttava artikkeli tästä tieteellis-taiteellisuudesta. Se oikeuttaisi tekemisiäni ennen kaikkea itselleni. Joten vaikka (ja kun) sanomista tulisi sen jälkeenkin, niin ainakaan mun ei joka kerta tarvitsisi ahdistua ja epäillä itseäni. Tarvitaan itsevarmuutta intuition vahvistamiseksi.

Tuijottelin kirjahyllyäni. Ja päätös syntyi. Nostin hyllyltä pöydälleni viisi kirjaa. Kuudes kirja odotti jo pöydälläni. Seitsemännen lisäsin listaan muutama päivä myöhemmin, kun ymmärsin jättäneeni sen sivuun vain sen takia, että se oli kai itsestäänselvyys. Luen jokaisen huolellisesti, yksitellen ja muistiinpanoja tehden. Sen jälkeen hämmentelen hieman soppaa. Ja kirjoitan näiden kirjojen tuottamien ja jo valmiina minussa olevien sekä syntyvien ajatusten pohjalta seuraavan artikkelini. Nämä valitsemani ja tällä hetkellä suunnatonta mielihyvää tuottavat ja oikeilta tuntuvat kirjat ovat:

Laitinen, Heikki (2003) Matkoja musiikkin 1800-luvun Suomessa -teoksesta erityisesti artikkeli Oma perinne vieraana kulttuurina. 1800-luvun suomalainen kansanmusiikki tutkimuksen kohteena.
- Kuvitteelliset kenttämatkat
- Musisoiva tutkija, tutkiva muusikko -menetelmä

Kokemuksen tutkimus. Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. (2006) Toim. Juha Perttula & Timo Latomaa.
- Kuinka tekemämme havainnot muuttuvat kokemuksiksi?
- Mitä havaitsemme?
- Ja miksi?

Hannula, Suoranta, Vaden (2003) Otsikko uusiksi: taiteellisen tutkimuksen suuntaviivat.
- Taiteellisen tutkimuksen metodologiaa pohtiva teos
- Kokemuksellisuuden demokratia

Tutkija kertojana. Tunteet, tutkimusprosessi ja kirjoittaminen. (2005) Toim. Johanna Latvala, Eeva Peltonen & Tuija Saresma.
- Tämän kirjan artikkeleita olen käyttänyt PALJON aiemmissakin artikkeleissa.
- Kirjoittamisen tyyli
- Tunteet ja tulkinta tutkimuksessa

Taiteilija tutkijana, tutkija taiteilijana (2007) Toim. Risto Pitkänen.

Taide tiedon lähteenä (1998) Toim. Marjatta Bardy.

Hakala, Juha (2002) Luova prosessi tieteessä.

Sisäistä myrskyä - jälleen kerran

Ei ole helppo tämä valitsemani tie... Sen lisäksi, että saan jatkuvasti olla perustelemassa valintojani tieteellis-taiteellisesta kokonaisuudesta, esityksistä ja menetelmistäni, olen taas viime aikoina saanut olla perustelemassa tekstini tyyliä. Tyylini on kaunokirjallinen verrattuna perinteiseen ja tiukkaan tieteellisen tekstin tyyliin. Tiedän sen. Ja se on valinta, ei erehdys tai kokemattomuuden aiheuttama lipsahdus. Juuri tämä perinteisestä tieteellisestä tekstistä poikkeava kirjoitustyylini tukee mielestäni koko lähestymistapaani ja väitöstyökokonaisuuttani. Tieteilijän on sitä vaikea ymmärtää - edes tieteen popularisoinnin nimissä. Mieleen ei voi olla hiipimättä kysymys, olisiko pitänyt vain asettaa itsensä jo vuosikymmeniä sitten valmiiksi muovattuun väitöskirjankirjoittajan muottiin ja olla kiltisti. Olisi pitänyt uskoa kokeneemman kommentteja silloin joskus väitöskirjaa aloittaessani: Väitöskirja on vielä perinteinen opinnäytetyö, jossa osoitat oppineisuutesi. Sen jälkeen on varaa irrotella! Ja samalla pieni ääni muistuttaa: "Näin olemme aina tehneet" on tehokkain kehityksen jarru.

Jatkuva perusteleminen ja siitä seuraava epävarmuus ja ahdistus eivät tunnu vievän minua mihinkään. Pioneerityön tekeminen palkitsee, mutta ahdistaa pientä ihmistä. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Vaikka tekstin tyylini on "makukysymys", sain siitä Soittaja oppijana -artikkelista positiivistakin kommenttia "poikkeuksellisen laadukkaasta artikkelista". Ja vaikka eri tieteen alojen väliset kulttuurierot näyttävät hetkittäin asettuvan esteeksi toistemme ymmärtämiselle, en menetä uskoani. Sillä samankin tieteenalan piirissä on NIIN monta eri mielipidettä. Vaikka "tyylini ei kokonaisuudessaan vastaa tieteelliseltä referee-artikkelilta vaadittavaa tasoa", niin toisaalta "teksti vetää hyvin ja sitä on vaivaton ja hyvä lukea". Pitää siis kääntää korvansa oikeaan suuntaan ja kuunnella niitä, joiden mielipiteitä arvostaa - tieteenalasta ja kulttuurieroista välittämättä.