Mukavainen iltasoitto Liinamaan tuvassa

Seinäjoen konsertti on takanapäin. Mukavasti meni kaikki, ja jälleen kuten oli suunniteltukin. Pieni tupa oli täysi, ja oli ihana nähdä eturivissä tuttujakin kasvoja. Salosen Eila ja hänen hymyilevät kasvonsa katsoivat minua koko esityksen ajan. Emmi oli Eilan täti.

Paikalla oli useita sibalaisia muusikoita, joilta tuli mahtavia kommentteja. Paalasen Antti tuli sanomaan, että ”olet sitten ottanut perinnetyylit haltuusi”. Olin kommentista hyvin kiitollinen ja otettu! Kiitos Antti! Myös mm. viulisti Järvelän Elinan kanssa kävin pitkää keskustelua konsertista. Elina oli aivan häikäistynyt ”Emmin” soitosta. Hän oli kuulemma pitkään miettinyt, että miten tuo kuulostaa niin vaikealta ja helpolta yhtä aikaa. Ja sitten hän oli hoksannut, että mä soitan ”väärinpäin jousella”. Ja ihmetteli, että miten ihmeessä mä olen pystynyt sen opettelemaan noin sujuvaksi. Että kun se näytti niin luonnolliselta, niin hän en ensin tajunnut, että mikä tässä nyt oikein tökkii ”normaalisoittoa” vastaan. Oli mahtavaa taas muistaa tämäkin asia, sillä tosiaan mä olen omaksunut sen ”väärinpäin jousella” soittamisen niin hyvin, etten oikein enää itsekään hahmota, että tosiaan, soitan väärinpäin kuin yleensä. Ja hienoa myös se, että saa kommentteja viulisteilta, koska eihän tuollaista seikkaa muut huomaa kuin viulistit itse.

Itselleni jäi konsertista kuitenkin jotenkin hassu tunnelma. Ihan mukava kyllä, ja oikeasti taas nautin lavalla olemisesta. Jotenkin näiden konserttien myötä olen oppinut olemaan taas sinut soittajaminäni ja esiintymisen kanssa. Mutta konsertti oli jotenkin niin paljon ”pienempi” kuin Lauhan konsertti ja palasista koottu, että kokonaisuudesta jäi itselle jotenkin hajanainen kuva. Tosin ainakin Virkkalan Mika, Järvelän Elina ja Sepposen Seppo sanoivat, että kokonaisuus oli oikein toimiva ja ehjä. Ja jälleen moni sanoi siitä koskettavuudesta, liikuttavuudesta. Pitää varmaan katsoa konsertti videolta nyt jälkikäteen, jotta pystyy sanomaan enemmän kokonaisuudesta ja siitä, että mistä se koskettavuus oikein tulee.

* * *

Nyt mulla jatkuu vielä loma! Tosi mukavaa, mutta kyllä mä huomaan, että mulla alkaa olla jo vähän ikävä tutkimustyön pariin. Ja hyvä niin! Niin sitten sitä voi syksyn aloittaa innolla ja tehokkuudella. Vuoden 2009 alkuun on 4,5 kuukautta. Ja vuoden 2010 alkuun, jolloin väitöskirjan pitäisi olla valmis, on siis 1 vuosi ja 4,5 kuukautta. Tuntuu NIIN lyhyeltä ajalta!

Huomenna soi Seinäjoella (Östermyra på svenska)

Östermyran toiset musiikkipäivät ovat ottaneet ohjelmistoonsa Hääpolskasta haitarijatsiin -konsertin. Huomenna 15.8.2008 soi Liinamaan tuvassa konserttisarjan yksi pieni osa. Kleemolan Piia on mukana ensimmäistä kertaa Eemeli Riskuna. Ja Laitisen Heikkikin esittäytyy konsertissa kansansoittokilpailuiden toimeenpanijana.

Harjoittelin tänään huomisen konsertin biisejä ensimmäistä kertaa Lauhan Spelien konsertin jälkeen. Kyllä se viulunsoitto vielä sujui - lomasta huolimatta! Ja samalla se toi esiin oivalluksia, joihin en edellisen konsertin tiimellyksessä ehtinyt reagoimaan. Tammikuun konserttiin täytyy "korjata" ainakin Emmin puku (Orimattilan kansallispuvusta Härmän puvuksi) ja Emmin soittoasento. Viljon soittoasentoa voisi puolestaan kokeilla pienemmällä viululla. Toimisiko se minulla paremmin 3/4-viululla? Saisinko vibraaton soimaan aidommin? Tällä hetkellä Viljon vibraatto ei oikein toimi. Pystyn toteuttamaan sen parhaiten 3-sormella, 1- ja 2-sormella jollain lailla, 4-sormella en lainkaan. Ja heti kun vibraaton toteuttaminen tuntuu vaikealta, huomaan, että yritän auttaa päällä. Tai siis reaktio on tukea leualla viulua... Mutta kun Viljon viulu oli olkavarrella, eikä olkapäällä, niin päällä tai leualla auttaminen on mahdotonta. Tukea pitää yrittää antaa ranteella, joka on koppaa vasten, mutta se tuntuu todella raskaalta ja väsyttää käden nopeasti. Tässä on siis syksyllä paljon töitä!

Lisäksi Martin haitarinsoittoa täytyy ehdottomasti hyödyntää tammikuun konserteissa. Onhan hän elävä esimerkki siitä kuinka 5-riviset haitarit valtasivat alaa ja monet soittajat vaihtoivat 30-luvulla soittimensa haitariin.

Ja kuningasidea oli myös se, joka tuli Lavialla automatkalla: Tutkivan teatterityön keskuksen lavan voisi jakaa kahtia siten, että toisella puolella olisi esim. vuoden 1900 lavastus ja toisella puolella vuoden 1930 lavastus. Sekä soittamaan oppiminen että tanssisoitot voisivat tapahtua aina sillä puolella minne ne kuuluvat. Ja valoilla pystyisi auttamaan juonenkulkua siten, että aina se puoli pimenee, jota ei tarvita. Ja samalla sillä puolella voisi vaihtaa (tarvittaessa) lavasteita. Sitten kansansoittokilpailut ja yhteissoittohan voivat toki olla "molemmilla puolilla" ja keskellä lavaa. Tai jos/kun lava on liian pieni tähän, niin ainakin alun soittamaan oppimispätkän voisi jakaa näin. Siihen tila riittää. Ja kun hääsoitto ja -tanssi alkaa, niin koko lava olisi jo käytössä.

Elokuu kuluu, arki odottaa - sitten syyskuussa. Huomisen konsertin jälkeen jatkuu vielä loma :)