Pienestä painostuksesta ja kahden ihanan ja tärkeän ihmisen myötävaikutuksesta (KIITOS isi ja Juuli!) syntyi loistava ajatus kirjoittaa tutkimukseni matkapäiväkirjaa blogiin muidenkin kuin vain itseni luettavaksi. Matkapäiväkirjaan kirjoitan ajatuksiani matkan varrelta, tien vierestä ja välipysäkeiltä. Ja toivon saavani liitettyä tekstini oheen myös kuvia, videota, ääninauhaa...

”Tärkeintä ei ole perille pääsy vaan matkalla olo” on NIIN totta. Mutta tässä tapauksessa täytyy kyllä myöntää, että myös se, mikä odottaa perillä on minulle todella tärkeää. Siellä odottaa väitöstyö: esityksellinen osio sen kaikkine konsertteineen sekä väitöskirja esitystallenteineen.


Tutkimusmatkan aikana mukaan on tarttunut eteläpohjalaisten soittajien elämänkertomuksia ja soitteita. Niiden avulla koetan musisoivana tutkijana selvittää: miten 1880-1930-luvuilla syntyneiden viulunsoittajien soittotyyli on muuttunut tanssimusiikin murroksessa; vai onko se muuttunut; mitkä ovat murroksen ilmentymät elämänkertomuksissa; mitkä asiat ovat säilyneet sukupolvesta toiseen murroksesta huolimatta?


tiistai 17. maaliskuuta 2009

Iso työ, pitkä matka

Arkeen paluu on sujunut hitaasti mutta varmasti - sekä konserttien että loman jäljiltä. Olen työstänyt kokemuksiani kirjoittamalla artikkelia: Väitöskirja soi!Matkakuvaus taiteellisesta prosessista osana tieteellistä tutkimusta. Kirjoittaminen on ollut eheyttävää. Kirjoittamalla käsittelen tunteita ja kokemuksia. Huomaan tehneeni ison työn ja kulkeneeni pitkän matkan. Ymmärrän jopa taputtaa itseäni olelle hyvin tehdystä työstä!


Tie ensimmäisen idean ja vielä lopullisen päätöksenkin tekemisestä esityksiin oli pitkä. Se oli haastava ja innostava, tunteita kuohuttava ja tärkeä, hetkittäin myös uuvuttava ja kivinen. Epävarmuus palasi matkan varrella erilaisissa muodoissa. Jouduin ja sain perustella työtäni ja ennen kaikkea tekemisen tapaa sekä tiedeyhteisössä että sen ulkopuolella. Missään vaiheessa kukaan ei voinut luvata, että poikkeuksellinen työni hyväksyttäisiin tieteelliseksi väitöskirjaksi tiedeyliopistoon. Edelleenkin tuo kysymys hyväksymisestä tai hylkäämisestä on avoin, mutta jouduttuani perustelemaan tekemistä niin monelle taholle – ja kenties eniten kuitenkin itselleni – on kysymys lopulta menettänyt teränsä ja merkitystään. Tekisin matkan uudestaan, vaikka väitöskirjaani ei hyväksyttäisikään osaksi tieteellistä tohtorintutkintoa.


Matkan kulkeminen, taiteellisen produktion tuottaminen ja koko prosessin läpikäyminen on tuonut minulle ammattitaitoa, joita en ”perinteisen” väitöskirjan työstämisessä olisi oppinut ja omaksunut. Voidaan toki kysyä onko näiden tietojen ja taitojen omaksuminen tieteellisen jatkotutkinnon tarkoituskaan – tai ajautua laajempiin koulutuspoliittisiin keskusteluihin siitä mikä on tieteellisen jatkotutkinnon tarkoitus humastistisilla aloilla – mutta minulle henkilökohtaisesti musiikintutkijana, musiikkipedagogina ja muusikkona oppimani on ollut merkittävää. Matka on ollut minulle tärkeä, ja olen oppinut, että kaikki tiet vievät sinne minne haluaa mennä.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Paluu väitöskirjan pariin

Maaliskuu on ehtinyt jo lähes puoleen väliin sillä välin kun olimme Gambiassa. Moni on kysynyt, mikä oli matkamme tarkoitus. Olinko kenttämatkalla? Tai opettamassa? Oliko Hannulla keikkoja? Pääsittekö soittamaan paikallisten kanssa? Ei mikään eikä mitään edellä mainituista... Matkamme tarkoitus oli levätä ja lomailla. Ja se onnistui! Se onnistui niin hyvin, että paluu arkeen oli vaikeampi kuin kuvittelin. Paluu arkeen tuntuu siltä kuin minut olisi repäisty irti siitä arjesta ja sitten laitettu irrallinen pala paikalleen juurtumaan uudelleen. Mutta vähitellen huomaan, että kyllä, tämä on minun paikkani, ja kyllä, tavoitteeni saada väitöskirja kirjoitettua tämän vuoden loppuun mennessä ei ole muuttunut, ja kyllä, se tavoite tulee onnistumaan!

Konserttien ja Gambian matkan välissä sain vielä yhden suuren kiitoksen väitöskirjakonserteistani: Suomen kulttuurirahaston keskusrahasto muisti minua apurahalla! Työryhmän ja esiintyjien palkkoja ja kuluja ei sittenkään tarvinnut maksaa omasta pussista. Ja mikä parasta: luottamukseni siihen, että asiat lopulta kuitenkin järjestyvät sai säilyä!

Tästä päivästä se sitten alkaa: väitöskirjan kokoaminen. Ja tästä päivästä vuoden loppuun asti teen sitä jokaisena arkipäivänä, kunnes se on valmis. Luen, kirjoitan, analysoin, luen, kirjoitan, analysoin. Ajatus tuntuu itse asiassa varsin mukavalta! Sana sanalta sisällysluettelon lukujen nimet saavat tekstiä otsikoiden ympärille. Hitaasti, mutta varmasti. Niin se tulee tapahtumaan!

Mutta ennen sitä vielä viime hetken muistelut Gambian lämmöstä ja aurinkosta, lomasta ja rentoutumisesta näiden kuvien avulla :)

Ylin kuva: Serrekundan ostoskatu. Serrekunda on maan suurin/väkirikkain kaupunki. Hallinnollinen pääkaupunki on Banjul.

Toiseksi ylin kuva: Tuuli ja iiiiiiiiso kilpikonna

Toiseksi alin kuva: Bakaun kalasatama illalla, kun kalastajat ovat saapuneet satamaan saaliineen.

Alin kuva: Tuuli ja pieni Fatou