KS. http://acta.uta.fi/teos.php?id=11391
Dvd-tallenne vain painetun väitöskirjan liitteenä.
lauantai 4. joulukuuta 2010
maanantai 22. marraskuuta 2010
Väitöstilaisuus lauantaina 11.12.2010
Juurihan minä aloin keräilemään aineistoani... Ja nyt ollaan tässä!
FM Tuuli Talvitie-Kella puolustaa
julkisesti musiikintutkimuksen
alan väitöskirjaansa
Hääpolskasta haitarijatsiin
1900-luvun alun tanssimusiikki-
kulttuuri eteläpohjalaisten soittajien
kertomana, kokemana ja soittamana
Lauantaina 11.12.2010 klo 12
Tampereen yliopiston
Väinö Linna -salissa
TERVETULOA!
FM Tuuli Talvitie-Kella puolustaa
julkisesti musiikintutkimuksen
alan väitöskirjaansa
Hääpolskasta haitarijatsiin
1900-luvun alun tanssimusiikki-
kulttuuri eteläpohjalaisten soittajien
kertomana, kokemana ja soittamana
Lauantaina 11.12.2010 klo 12
Tampereen yliopiston
Väinö Linna -salissa
TERVETULOA!
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Mieleni teki huutaa koko maailmalle: SINNE MENI! VÄITÖSKIRJA ESITARKASTUKSEEN!
Elämä tuntuu välillä ihmeelliseltä. Hämmästellen pysähtyy tutkija-pedagogi-muusikko katselemaan ympärilleen ja mittailemaan kulkemiaan askelia. Miten askeleet johtivat tähän? Minkälaisia valintoja on pitänyt tehdä? Kuka olin kun aloitin taipaleeni väitöskirjan parissa? Kuka olen nyt? Minkälainen on seuraava askel?
Olo on kiitollinen, huojentunut, väsynyt, vähän tyhjäkin - mutta ennen kaikkea aurinkoinen, keväinen, vapaa. Tuleva ei ole yksi polku, jonka molemmilla puolilla kohoaisi korkea aita. Tuleva on kymmeniä polkuja, joita voi kulkea palan matkaa ja vaihtaa sitten toiselle polulle ja taas seuraavalle. Ja mikä tärkeintä, minun ei tarvitse juuri tällä hetkellä päättää mille polulle lähden. Voin vain seisoskella ja hämmästellä ja katsella ympärilleni hymyillen. Ja väsymyskin antaa periksi päivä kerrallaan.
Niin, siitä on kohta kaksi viikkoa kun jätin väitöskirjani esitarkastukseen. Torstaina huhtikuun 15.päivä kävelin kolme printattua ja kansioitua väitöskirjaa kainalossani humanistisen tiedekunnan kansliaan. Tilaisuus oli koruton, kun laskin kolme kansiota kanslian pöydälle. Olo sisälläni oli kaikkea muuta kuin koruton. Teki mieleni huutaa koko maailmalle, että MINÄ OLEN JÄTTÄNYT VALMIIN VÄITÖSKIRJANI KÄSISTÄNI! Koska ääneni ei ole sentään niin kantava, tyydyin soittamaan puhelimella läheisimmille.
Seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan odottelua. Väitöskirjani esitarkastajat tekevät työtään ja viimeistään 2,5 kuukauden kuluttua saan heiltä arvion työstäni. Sen jälkeen vielä viimeiset viilaukset ja sitten väitöskirja on valmis julkaistavaksi ja väitöstilaisuus järjestettäväksi. Elämä on ihmeellistä!
Olo on kiitollinen, huojentunut, väsynyt, vähän tyhjäkin - mutta ennen kaikkea aurinkoinen, keväinen, vapaa. Tuleva ei ole yksi polku, jonka molemmilla puolilla kohoaisi korkea aita. Tuleva on kymmeniä polkuja, joita voi kulkea palan matkaa ja vaihtaa sitten toiselle polulle ja taas seuraavalle. Ja mikä tärkeintä, minun ei tarvitse juuri tällä hetkellä päättää mille polulle lähden. Voin vain seisoskella ja hämmästellä ja katsella ympärilleni hymyillen. Ja väsymyskin antaa periksi päivä kerrallaan.
Niin, siitä on kohta kaksi viikkoa kun jätin väitöskirjani esitarkastukseen. Torstaina huhtikuun 15.päivä kävelin kolme printattua ja kansioitua väitöskirjaa kainalossani humanistisen tiedekunnan kansliaan. Tilaisuus oli koruton, kun laskin kolme kansiota kanslian pöydälle. Olo sisälläni oli kaikkea muuta kuin koruton. Teki mieleni huutaa koko maailmalle, että MINÄ OLEN JÄTTÄNYT VALMIIN VÄITÖSKIRJANI KÄSISTÄNI! Koska ääneni ei ole sentään niin kantava, tyydyin soittamaan puhelimella läheisimmille.
Seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan odottelua. Väitöskirjani esitarkastajat tekevät työtään ja viimeistään 2,5 kuukauden kuluttua saan heiltä arvion työstäni. Sen jälkeen vielä viimeiset viilaukset ja sitten väitöskirja on valmis julkaistavaksi ja väitöstilaisuus järjestettäväksi. Elämä on ihmeellistä!
torstai 8. huhtikuuta 2010
Antista Kaisaan
"Tervetuloa tähän Antista Kaisaan, Köykkänevan kuusi musisoivaa sukupolvea -konserttiin!", lausuin juhlallisesti viime sunnuntaina käveltyäni Tulopeliä soitellen salin keskikäytävää kymmenien täysien penkkirivien välistä lavalle. Näistä kuudesta sukupolvesta kolme nuorempaa esittelivät itse itsensä ja esittivät konsertissa lauluja ja soittoja. Kolme vanhempaa sukupolvea Vanha-Antti (synt. 1841), Kristian (synt. 1873) ja Siinto (synt. 1902) Köykkäneva eivät valitettavasti itse voineet olla konsertissa kuin tallennettuina ääninä ja kuvina, joten tarvittiin yksi tutkija-muusikko elävöittämään kuvaa vanhemmista sukupolvista :D
Nämä kolme vanhempaa sukupolvea olivat hääpelimanneja. Ja se on paljon sanottu. Hääpelimanni oli aikansa arvostetuin titteli, joka soittajalla saattoi olla. Hääpelimannilla piti olla laaja ohjelmisto, vankka asiantuntemus häistä, tilannesilmää ja tempperamenttiakin. Nurkka- tai siltatansseja saattoi soittaa kuka tahansa kynnelle kykenevä pelimanni, joka osasi kaksi tai 20 kappaletta, mutta hääpelimannilta vaadittiin enemmän. Piti tietää minkälainen Tulopeli soitetaan hääväen saapuessa. Tellamarssi piti soittaa, kun tellaväen oli määrä asettua paikalleen. Onnittelumarssia soitettiin vihkimisen jälkeen ennen hääateriaa, kun hääväki sai onnitella vastavihittyä paria. Aterian jälkeen siirryttiin taas marssin saattelemana edustupaan tanssimaan. Ensimmäinen tanssi oli usein hitaampi, juhlallisempi, jossa pappi saattoi viedä juhlallisesti morsianta tanssilattialla. Kun varsinaiset tanssit alkoivat piti osata monen monta polskaa, polkkaa, valssia ja sorttista. Ja kun oli aika päästää kuokkavieraat taloon, piti soittaa Nurkkurien polska. Tanssimista ja tarjoiluja jatkui sitten yömyöhälle, ja jos oli monipäiväiset häät, niin eiköhän joku tullut nukkuvaa pelimannia herättelemään, että kuule nyt haluttaas taas tanssia. Häiden päätös tuli myös pelimannien toimesta. Soitettiin viimeiset lähtömarssit. Siitä hääväki tiesi, että nyt on aika lähteä kunkin kotihinsa.
Köykkänevan Siinton soittoa ja jutustelua on Ala-Könni aikanaan tallentanut Kansanperinteen arkistoon, joten Siinton soitteista ja soittotyylistä esitin konsertissa esimerkkinä Masurkan ja Hoijakan. Sain soittaa oikein Siinton vanhalla viululla. Köykkänevan Juhan (Siinton veljenpoika) kanssa esitimme Charlotta Köykkänevan lempikappaleen Hankoniemen silmä eli Kaunis kotimaani eli Värmlandsvisa. Charlotta oli kotoisin Bromarvista, Hankoniemestä. Hän oli joskus 1800-luvun viimeisinä vuosina tullut Närpiöön meijerikouluun. Sieltä sitten päätynyt Isojoen meijeriin aikanaan töihin ja tavannut Kristianin. He olivat menneet naimisiin ja pian syntyikin sitten Siinto. Charlotta oli täysin ruotsinkielinen ja alkanut hieman opetella suomenkieltä vasta Närpiöön ja Isojoelle tullessaan. Elämä ruotsinkielisenä suomeapuhuvien joukossa ei liene aina ollut ihan helppoa. Todennäköisesti hän kaipasi vanhempiaan ja kotiaan Hankoniemessä. Hänen muistellaankin laulaneen paljon itsekseen ruotsinkielisiä lauluja, erityisesti tätä Hankoniemen silmää.
Köykkänevan Siinton lempikappale oli puolestaan Seikun polkka eli Vanha-Seikku. Kuukausi taaksepäin olin Isojoella käymässä ja tiesin, että tätä Seikun polkkaa oli toivottu esitettäväksi konsertissa. Soitin Viitalähteen Martille, että kuule jos tulen käymään, niin opetatko mulle Seikun polkan. Martillehan sopi, ja niin menin Martin luokse oppiin. Viulut olalle ja pian Seikun polkka raikasi Viitalähteellä. Myös viime sunnuntaina konsertissa esitimme polkan Martin kanssa kahdestaan, kahdella viululla. Niinkun hääpelimannit aikanaan. Pääpelimanni ja pikkupelimanni, eli mestari ja kisälli. Yli kaksituntisen konsertin jälkeen tuli eräs paikallinen vanhempi rouva kiittämään minua konsertista ja sanomaan, että juuri tämä Seikun polkka oli hänen mielestään paras kappale koko konsertissa :D
Tämän kolmen vanhemman sukupolven esittely päättyi yhtyesoittoon. Köykkänevan Siinto, joka kuoli vuonna 1975 oli vielä viimeisinä vuosinaan perustamassa Isojoelle Isojoen kansansoittajia. Tässä yhtyeessä ovat aikanaan soittaneet minulle tutut Salosen Emmi, Kankaanpään Yrjö, Pentilän Viljami ja tietenkin nämä nuoremmat Viitalähteen Martti, Kortesniemen Pauli ja Kauramäen Lasse. Alkuperäistä kokoonpanoa ei tähän konserttiin ollut enää mahdollista saada, joten me koetimme poikain kanssa esitellä kansansoittajien ohjelmistoa. Soitimme Viitalähteen Jaakon polokan ja Rakas koti -valssin. Yhtyeen kokoonpanon esittelinkin jo edellisessä tekstissäni :) Martti, Lasse, Atte ja minä. Ensimmäinen keikkahan piti olla vasta heinäkuussa Lauhan Speleissä, mutta toisin kävi...
Nämä kolme vanhempaa sukupolvea olivat hääpelimanneja. Ja se on paljon sanottu. Hääpelimanni oli aikansa arvostetuin titteli, joka soittajalla saattoi olla. Hääpelimannilla piti olla laaja ohjelmisto, vankka asiantuntemus häistä, tilannesilmää ja tempperamenttiakin. Nurkka- tai siltatansseja saattoi soittaa kuka tahansa kynnelle kykenevä pelimanni, joka osasi kaksi tai 20 kappaletta, mutta hääpelimannilta vaadittiin enemmän. Piti tietää minkälainen Tulopeli soitetaan hääväen saapuessa. Tellamarssi piti soittaa, kun tellaväen oli määrä asettua paikalleen. Onnittelumarssia soitettiin vihkimisen jälkeen ennen hääateriaa, kun hääväki sai onnitella vastavihittyä paria. Aterian jälkeen siirryttiin taas marssin saattelemana edustupaan tanssimaan. Ensimmäinen tanssi oli usein hitaampi, juhlallisempi, jossa pappi saattoi viedä juhlallisesti morsianta tanssilattialla. Kun varsinaiset tanssit alkoivat piti osata monen monta polskaa, polkkaa, valssia ja sorttista. Ja kun oli aika päästää kuokkavieraat taloon, piti soittaa Nurkkurien polska. Tanssimista ja tarjoiluja jatkui sitten yömyöhälle, ja jos oli monipäiväiset häät, niin eiköhän joku tullut nukkuvaa pelimannia herättelemään, että kuule nyt haluttaas taas tanssia. Häiden päätös tuli myös pelimannien toimesta. Soitettiin viimeiset lähtömarssit. Siitä hääväki tiesi, että nyt on aika lähteä kunkin kotihinsa.
Köykkänevan Siinton soittoa ja jutustelua on Ala-Könni aikanaan tallentanut Kansanperinteen arkistoon, joten Siinton soitteista ja soittotyylistä esitin konsertissa esimerkkinä Masurkan ja Hoijakan. Sain soittaa oikein Siinton vanhalla viululla. Köykkänevan Juhan (Siinton veljenpoika) kanssa esitimme Charlotta Köykkänevan lempikappaleen Hankoniemen silmä eli Kaunis kotimaani eli Värmlandsvisa. Charlotta oli kotoisin Bromarvista, Hankoniemestä. Hän oli joskus 1800-luvun viimeisinä vuosina tullut Närpiöön meijerikouluun. Sieltä sitten päätynyt Isojoen meijeriin aikanaan töihin ja tavannut Kristianin. He olivat menneet naimisiin ja pian syntyikin sitten Siinto. Charlotta oli täysin ruotsinkielinen ja alkanut hieman opetella suomenkieltä vasta Närpiöön ja Isojoelle tullessaan. Elämä ruotsinkielisenä suomeapuhuvien joukossa ei liene aina ollut ihan helppoa. Todennäköisesti hän kaipasi vanhempiaan ja kotiaan Hankoniemessä. Hänen muistellaankin laulaneen paljon itsekseen ruotsinkielisiä lauluja, erityisesti tätä Hankoniemen silmää.
Köykkänevan Siinton lempikappale oli puolestaan Seikun polkka eli Vanha-Seikku. Kuukausi taaksepäin olin Isojoella käymässä ja tiesin, että tätä Seikun polkkaa oli toivottu esitettäväksi konsertissa. Soitin Viitalähteen Martille, että kuule jos tulen käymään, niin opetatko mulle Seikun polkan. Martillehan sopi, ja niin menin Martin luokse oppiin. Viulut olalle ja pian Seikun polkka raikasi Viitalähteellä. Myös viime sunnuntaina konsertissa esitimme polkan Martin kanssa kahdestaan, kahdella viululla. Niinkun hääpelimannit aikanaan. Pääpelimanni ja pikkupelimanni, eli mestari ja kisälli. Yli kaksituntisen konsertin jälkeen tuli eräs paikallinen vanhempi rouva kiittämään minua konsertista ja sanomaan, että juuri tämä Seikun polkka oli hänen mielestään paras kappale koko konsertissa :D
Tämän kolmen vanhemman sukupolven esittely päättyi yhtyesoittoon. Köykkänevan Siinto, joka kuoli vuonna 1975 oli vielä viimeisinä vuosinaan perustamassa Isojoelle Isojoen kansansoittajia. Tässä yhtyeessä ovat aikanaan soittaneet minulle tutut Salosen Emmi, Kankaanpään Yrjö, Pentilän Viljami ja tietenkin nämä nuoremmat Viitalähteen Martti, Kortesniemen Pauli ja Kauramäen Lasse. Alkuperäistä kokoonpanoa ei tähän konserttiin ollut enää mahdollista saada, joten me koetimme poikain kanssa esitellä kansansoittajien ohjelmistoa. Soitimme Viitalähteen Jaakon polokan ja Rakas koti -valssin. Yhtyeen kokoonpanon esittelinkin jo edellisessä tekstissäni :) Martti, Lasse, Atte ja minä. Ensimmäinen keikkahan piti olla vasta heinäkuussa Lauhan Speleissä, mutta toisin kävi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)