Lauhan Spelit -esittelyteksti

Isojoella Lauhan Speleissä esitettävä Hääpolskasta haitarijatsiin on ensimmäinen konsertti laajemmasta konserttisarjasta, joka liittyy Tuuli Talvitie-Kellan tekeillä olevaan väitöskirjatyöhön. Lauhan Spelien konsertissa kuullaan perinteistä kansanmusiikkia, isojokisia soitteita vuosien takaa sekä vanhaa tanssimusiikkia. Konsertissa päästään hääsoiton ja kansansoittokilpailuiden tunnelmaan sekä kuullaan isojokisen tanssiorkesteri Neliapilan – joka on esiintynyt 1940-luvun lopulla – soittoa viulun, haitarin, trumpetin ja rumpujen voimin.

Konsertissa esiintyvät Tuuli Talvitie-Kella (viulu ja juonto), Martti Viitalähde (viulu), Pauli Kortesniemi (viulu), Pilvi Talvitie (harmooni ja viulu), Esko Järvelä (viulu ja rummut), Hannu Kella (haitari) sekä Timo Herrala (trumpetti).

ks. www.lauha.fi tai http://www.lauha.fi/?sid=235

Pauli Kortesniemi, minä ja Martti Viitalähde Isojoen kotiseutumuseolla 4.6.2008
Kuva: Timo Talvitie

Disposition hahmottelua

On päiviä, jolloin väitöskirjan kokonaisuus tuntuu pehmeältä pilvilinnalta, johon voi luottaa, joka hahmottuu vähitellen, joka on valmistuttuaan jotain hienompaa kuin mikään aikaisemmin aikaansaamani tuotos. On kuitenkin myös päiviä, jolloin pienemmänkin osakokonaisuuden hahmottaminen tuntuu mahdottomalta, saavuttamattomalta. Kokonaisuus tuntuu niin suurelta ja konkretisoitumattomalta, että sen hahmottaminen pään sisällä tuntuu saavan aivot oikosulkutilaan.

Muutamia viikkoja sitten esittelin työni dispositiota kollegoilleni jatkokoulutusseminaarissa. Koko jatkokoulutusseminaarin merkittävin anti on mielestäni siinä, että tiettyyn päivämäärään mennessä täytyy valmistaa jotakin muille esiteltävään valmiuteen ja perustella tekemiään valintoja ja vastata asiantuntevien kollegoiden aukirepiviin kysymyksiin. Pilvilinnat eivät suojaa. Niiden sisällä olevat rakenteet ja tukipilarit täytyy tehdä näkyviksi. Niiden olemassaolo ja syy osana tutkimusta täytyy pystyä perustelemaan kaikilta mahdollisilta näkökannoilta.

Alla oleva väitöskirjani dispositio noudattelee perinteistä tieteen IMRD-mallia (...kerrankin mun työssäni jotain perinteistä). Johdantoluvussa (=Introduction) esittelen tutkimuskysymykset, aineiston ja metodologian lyhyesti, tutkimuksen raportoinnin tavat (kirja, konsertit, tallenne) sekä työn rakenteen. Toisessa luvussa esittelen käyttämäni teoriat ja metodologian (=Methods) ja kolmannessa luvussa aineiston. Neljäs ja viides luku valottavat tutkimustuloksia (=Results). Ja kuudennessa eli viimeisessä luvussa esittelen tutkimukseni prosessia ja pohdiskelen työni tuloksia ja ennen kaikkea käyttämiäni menetelmiä osana alalla tänä päivänä käytävää keskustelua (=Discussion).

Hääpolskasta haitarijatsiin
Tanssimusiikin murros ja sen soiva tulkinta

1. JOHDANTO

1.1 Työn tausta
1.2 Tutkimustulokset
1.3 Aineisto ja metodologia lyhyesti
1.4 Tutkimuksen raportointi
1.5 Työn rakenne / Kokonaisuus

2. KOLMITASOINEN METODOLOGIA

2.1 Tutkija kokijana - Kokemuksen tutkimus & taiteellinen tutkimus
2.1.1 Tapahtuma, havainto, kokemus
2.1.2 Eletty, koettu, kerrottu
2.1.3 Musiikki kokemuksen kohteena

2.2 Soittaja kertojana - Elämäkerrallinen lähestymistapa kulttuurisessa musiikintutkimuksessa
2.2.1 Elämä kerronnan kohteena
2.2.2 Elämäkerrallisen lähestymistavan menneisyys
2.2.3 Kertomusten tulkinta
2.2.4 Kuvitteelliset kenttämatkat
2.2.5 Tutkijan vapaus ja vastuu
2.2.6 Tutkijan kirjoittamat kertomukset

2.3 Tutkija soittajana - Musiikillisen tyylin tutkimus
2.3.1 Mestareilta kisälleille
2.3.2 Musisointi kertojien kanssa
2.3.3 Uuden soitteen opetteluprosessi
2.3.4 Soitteen analyysiprosessi
2.3.5 Opetteluprosessin ja analyysin rakenne

3. AINEISTO: SOITTAJAT, KERTOMUKSET JA SOITTEET

3.1 Eteläpohjalaiset soittajien elämäkerrallinen aineisto
3.2 Aineiston kaksi sukupolvea
3.3 Eteläpohjalaisten viulistien soiva aineisto

4. TANSSIMUSIIKIN MURROS

4.1 Soittaja oppijana
4.1.1 Soittamaan oppimisen tapojen muutos ja muuttumattomuus
4.1.2 Soittamaan oppimisen kaksi vaihetta - vai kolme?
4.1.3 Musiikillinen kasvuympäristö
4.1.4 Soittajien esikuvat lähellä
4.1.5 Ensimmäiset kosketukset soittimeen
4.1.6 Yhteisöllinen ja tilannesidonnainen tapa oppia

4.2 Hääpolskasta haitarijatsiin
4.2.1 Hääsoittaja
4.2.2 Tanssisoittaja yhtyeineen

5. JA SEN SOIVA TULKINTA

5.1 Soittotyylin muutos ja muuttumattomuus
5.1.1 Hääpelimanni Emil Riskun (s.1880) soittotyylistä
5.1.2 Tanssisoittaja Paavo Santaheinin (s.1926) soittotyylistä

5.2 Yhdessä soittamisen kokemuksista
5.2.1 Hiljaisen tiedon välittyminen
5.2.2 Soivan tiedon välittyminen
5.2.3 Soittotoverini Martti Viitalähteen (s.1924) soittotyylistä
5.2.4 Soittotoverini Pauli Kortesniemen (s.1929) soittotyylistä

6. TUTKIMUKSEN PROSESSI JA PROSESSIN TUTKIMUS

6.1 Tutkimuksen monitasoinen prosessi
6.2 Taiteellinen työ analyysivälineenä ja tutkimustuloksena
6.3 Tallenne tutkimustuloksena ja jatkotutkimuksen aineistona

Lähteet
Liitteet

Martti Viitalähteen soittotyylistä

"Pitkäaikainen, tasavertainen työskentely: ystävyys ja yhteistyö"

Eilen tuli ajeltua Etelä-Pohjanmaalla laajemminkin. Kauhajoen, Seinäjoen kautta Lapualle mahtavaa konserttia kuuntelemaan (Kiitos Kings of Polka!) ja sieltä takaisin Isojoelle.Lapuan reissulta ajettiin suoraan Kortesniemelle, Isojoen Kärjenkylään. Pauli ja Anja Kortesniemellä on ihana pohjalainen pihapiiri Isojoen syrjäkylällä. Ja ihania entisöityjä huonekaluja heidän kodissansa. Viitalähteen Martti oli saapunut jo ennen meitä. Keltainen mersu oli parkkeerattu entisen navetan viereen. Sisällä Anja keitti jo kahvia, ja pöydässä oli kymmentä sorttia. Kauramäen Lassekin saapui pian. Mutta ei siinä kauaa maltettu kahvitella, kun pojilla alkoi jo soittohammasta kolottaa.

Soitettiin Sprinkarin polskaa, Juunun polkkaa, Seikun polkkaa… Ja Rakas koti sitten vielä viimeiseksi ennen kun Lassen piti lähteä. Lassen lähdettyä soitettiin Paulin ja Martin keikkabiisejä sunnuntain veteraanijuhlaan. Martti totesi erään kappaleen kohdalla, että tämä ei sitten painu hänen mielehensä millään, että se menee tuos samas kohras aina prötiksi. Ajattelematta asiaa sen enempää selitin hänelle, miksi tuo kohta lienee hänelle vaikea. ”Kun normaalisti pelimannikappaleet ovat rakenteeltaan sellaisia, että A-osa jakaantuu kahteen 4 tahdin pätkään, jotka ovat lähes samanlaiset. Sitten A kertaa. B-osa on erilainen kuin A, mutta sekin on kuitenkin jaettavissa kahteen 4 tahdin pätkään, joka ikään kuin kertaa. (Eli jos ajateltaisi asiaa säkeittäin, niin se olisi A1 – A2 – A1 – A2 – B1 – B2 – B1 – B2.) Tässä kappaleessa on samanlainen neljän tahdin pätkiin jaettava rakenne, mutta tässä tuo A2 onkin aivan erilainen kuin A1. (Eli rakenne säkeittäin onkin A - B - C - D.)” En mä nyt juuri noilla sanoilla asiaa ilmaissut, mutta kuitenkin spontaanisti selitin Martille, joka tuntui hieman moittivan itseään siitä, ettei oppinut kappaletta, että miksi hänen on vaikea oppia juuri tätä kappaletta korvakuulolta. Tottakai mä muusikkona olin ajatellut näitä rakenteita ja kappaleiden haastavuutta tai helpoutta soittajalle, mutta enpä taas ollut tutkijana tullut miettineeksi niitä Martin ja Paulin, korvakuulolta kappaleita opettelevien pelimannien, mun aineistoni soittajien kannalta. Mutta kun soittaja kysyy toiselta soittajalta, niin vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, ja tutkija saattoi vain ihmetellä, että näinkö minä olen tämän todella ajatellut ja huomata, että Martin ja Paulin uuden kappaleen opettelun prosessi on hyvin sama kuin se, joista itse kirjoitin tammikuussa samaiseen blogiin.

Siinä yhdessä soitellessa, toinen toistamme opettaessa sain kai lopullisen varmuuden siitä, että olen tutkijana tekemässä oikein. Hetkittäin olen epäillyt itseäni... Onko tässä poikien kanssa soittamisessa mitään järkeä tutkimukseni kannalta? Mitä minä tästä tutkijana hyödyn? Miten niin tästä mukavasta yhdessäsoittelusta tulee lopputuloksena tiedettä? Miten "muutan tieteeksi" ne kokemukseni ja tunteeni, joita prosessin aikana koen? Aikaisemmin olen (onneksi kuunnellut intuitiotani ja) kuitannut epäilyni sillä, että tiedettä tai ei, niin nämä kokemukset ovat merkittäviä minulle ja soittajatovereilleni. Mutta jotenkin tämänkertainen yhdessä soittaminen toi tärkeiden kokemusten lisäksi niin monta uutta ratkaisua työni yksityiskohtiin, että tiesin tämän olevan oikein myös väitöstyöni kannalta. Ja siinä soiton lomassa muistin pätkän Heikki Laitisen (2003) väitöskirjassa olevasta tekstistä. Totesin itsekseni, että Heikki todella tietää mistä puhuu. Hänen on täytynyt kokea tämä sama tunne pitkäaikaisen tutkimustyön tuloksena. Ja tänään etsin käsiini tuon kohdan…

Tässä yhteydessä on erikseen mainittava ne merkittävät muusikot, jotka ovat musiikissaan tuoneet meidän päiviimme paljon viime vuosisadan estetiikasta, tietysti enemmän tai vähemmän nykyaikaistuneena. [--] Tämä harveneva persoonallisten muusikoiden joukko on antanut ja antaa edelleen ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä alkuun vanhan estetiikan opiskelussa. [--] Heidän kanssaan huomaa, että ainakin silloin kuin on kysymyksessä muistin voittaminen, tavanomaisen kenttätyöohjeet menettävän merkityksensä. Ainoa mahdollisuus päästä todellisiin tuloksiin on pitkäaikainen tasavertainen työskentely: ystävyys ja yhteistyö. (Laitinen 2003, 329.)