Pyhäinpäiväsoitto lähenee

Tulevana lauantaina pyhäinpäiväsoitellaan sitten Karijoella. Karijoen Pyhäinpäiväsoitot on vuodesta 1958 lähtien järjestetty kansanmusiikkitapahtuma, joka aloitettiin tasan 50 vuotta sitten kansansoittokilpailuna, mutta tapahtuman luonne on vuosien varrella muuttunut kilpailuista konsertiksi. Tapahtuman perustajat ja järjestäjät olivat Karijoen pelimannit eli Topi Luoma, Viljo Virtanen ja Paavo Santaheini. Nykyään tapahtumaa virallinen järjestäjä on Karijoen nuorisoseura - käytännössä Kari Peltoniemi.

Isojoen Lauhan Speleistä on nyt kolmisen kuukautta aikaa. Lauhan konsertissa soitettiin lähinnä isojokisia kappaleita, mutta joukossa oli yksi karijokinen ja yksi kauhajokinen kappale. Tulevan vkonlopun konsertissa kappaleet ovat lähinnä karijokisia, mutta joukkoon mahtuu myös isojokisia kappaleita.

Karijoen konserttia järjestäessä olen tullut huomanneeksi kuinka erilliset musiikkiperinteet Isojoella ja Karijoella todella onkaan. Kun soitin isojokisilta (eli Martilta ja Paulilta) oppimiani kappaleita karijokiselle Luoman Topille, ei hän tunnistanut niistä juuri ainuttakaan. Kun puolestani soittelin Topin Karijoelta nuotintamia kappaleita Martille, sanoi hän jokaisen kappaleen jälkeen, että ihan vieraalta kuulostaa. Ainoastaan Jurra-Kiia eli "Karijoen kansallislaulu" - kuten Luoman Topi asian ilmaisi - oli Martille tuttu. Tekemäni huomio oli tavallaan jo tiedossani, mutta asian konkretisoiduttua se olikin hämmästyttävä yllätys. Toisaalta jos olisin soittanut kappaleita esimerkiksi karijokiselle Santaheinin Paavolle, olisivat isojokisen kappaleet olleet hänelle tuttuja, sillä hän on käynyt soittamassa paljon Hoilarien ja Isojoen pelimannien kanssa. Toisin sanoen kunnilla on omat erilliset kansanmusiikkiperinteensä, jotka vasta kansanmusiikin revivaalin - ja tässä tapauksessa ja tarkemmin Isojoen pelimannien ja Hoilarien perustamisen - myötä ovat tulleet naapurikunnan soittajille tutuiksi. Ja näinkin vain silloin ja niille soittajille, jotka ovat käyneet naapurikunnassa soittoreissuilla.

Isojoen joulu 2008 -lehti

Köykkänevan Antti tuli viime heinäkuussa Lauhan Speleissä, Hääpolskasta haitarijatsiin -konserttini jälkeen vetäisemään minua hihasta ja kysymään kirjoittaisinko Isojoen jouluun artikkelin. ”Ilman muuta kirjoitan!”, oli vastaukseni samantien. Artikkelin aiheesta puhuttiin väljästi ”jotain väitöskirjastani”. Kun sitten syksymmällä aloin miettimään artikkelia ja sen aihetta menikin sormi suuhun. Mitä isojokiset haluaisivat lukea ja tietää tutkimuksestani? Mistä haluaisin kirjoittaa? Väitöskirjani kokonaisuudesta en voisi vielä kirjoittaa, sillä se tulee valmiiksi kenties joskus seuraavan Isojoen joulun ilmestymisen aikoihin - toivottavasti. Tutkimukseni tieteellisistä menetelmistä tai teorioista puolestaan olen oppinut ainakin sen, että ei-yliopisto-ihmisissä asia ei kovin paljon herätä kiinnostusta, intoa ja paloa :) Tutkimukseni taiteellisesta osuudesta puolestaan paikalla olijat saivat esimakua jo Lauhan Speleissä Isojoella. Eikä soivaa musiikkia oikein Isojoen joulun lehdiltä saisi kuulumaankaan. Niinpä päätin kirjoittaa artikkelin väitöskirjani aineistosta eli isojokisista, karijokisista ja kauhajokisista viulunsoittajista. Sen pitää olla valmis lähetettäväksi eteenpäin huomenna :) Siispä viimeistelyhommiin!

Mieslaulajien keikalla

Kuulin jo edellisellä viikolla Karijoen reissulla ollessani, että torstaina 16.10 Mieslaulajilla olisi keikka Kultatähkässä. Matkallani Etelä-Pohjanmaalle bussilla (joka ajoi kolarin Kankaanpäässä) soitin Martille meidän omista harjoituksista, jotka myös oli sovittu ko. torstaille. Ohimennen sitten kysyin, jotta voisinko tulla Mieslaulajien keikalle taas mukaan, jos sitten sieltä yhdessä mentäis omiin harjoituksiin. Ja sehän sopi! Jälkeenpäin pojat nauroivat mulle, että mun oikein sellaista piti erikseen kysyä :) Tottakai mä olen joka kerta tervetullut, kun vaan paikkakunnalla olen. Vaatimattomaksi mua kehuivat naureskellen.

Isojoen mieslaulajiin kuuluu noin 8 laulajaa ja 2 viulistia. Ryhmää johtaa ja heitä säestää seurakunnan kanttori Niina. Jos Niinaa ei lasketa mukaan, on poikien keski-ikä jossain 80 ikävuoden tienoilla. Mieslaulajat esiintyvät paljon - erityisesti seurakunnan tilaisuuksissa, mutta myös muiden paikallisten järjestöjen tilaisuuksissa. Ohjelmistossa on niin hengellistä musiikkia, kansanlauluja kuin uudempaa tanssimusiikkia. Laulajat laulavat pääosin yksiäänisesti pianon säestyksellä. Joihinkin kappaleisiin kanttori on joko itse sovittanut tai valmiista sovituksesta opettanut muutamalle laulajalle bassostemman. Viulistit soittavat pääsääntöisesti melodiaa, tukien laulua, mutta silloin tällöin ja joissakin kappaleissa Martti improvisoi stemmaa ja Pauli soittaa melodiaa oktaavia alempaa tai ylempää. Koko ryhmä vaikuttaa - muutaman vuoden tuttavuuden ja säännöllisen epäsäännöllisen vierailevana säestävänä viulistina toimimisen pohjalta - erittäin innokkaalta ja aktiiviselta! He pitävät esiintymisistä, ja harrastus on harjoituksineen ja keikkoineen heille jokaiselle tärkeä! Ainakin viulistit harjoittelevat kappaleita kotona sekä viululla että haitarilla. Tutut kappaleet on helppo soittaa viululla, mutta uusien kappaleiden melodioiden opettelussa - varsinkin jos on joku kovin hankala - molemmat sanovat käyttävänsä haitaria apuna, koska sieltä löytää helpommin oikeat äänet. Sitten kun haitarilla on saanut melodian mieleensä, on se helppo soittaa korvakuulolta viululla.

Tällä kertaa Mieslaulajien keikalla oli sairastumisten ja paikallisen eläkeläisten liiton kokouksen takia paikalla vain 3 laulajaa ja 1 viulisti - ja minä. Aluksi se taisi meitä jokaista vähän hämmentää, kun kanttori oli vasta samana päivänä soittanut olevansa petissä flunssan kourissa. Mutta harjoitukset polkaistiin käyntiin päättämällä keikan kappaleet. Sitten päätettiin, että minä soitan alkusoitot ja laulettiin kaikki kappaleet muutaman kerran läpi. Hienosti meni, ja eikun keikkapaikkaa kohti!

Kultatähkässä meitä odotti tupa täynnä ihmisiä ja ensimmäisenä kutsuttiin kaffille. Kaffin ja pullan jälkeen tilaisuus polkaistiin käyntiin yhteislaululla, jonka me Martin kanssa extempore saimme säestääkin :) Ja jotta yllätykset eivät olisi loppuneet niin lyhyeen, niin meiltä kysyttiin, josko voisimme esittää jotain vielä kahdestaankin. Ensin soitimme isojokisen Rakas koti -kappaleen, ja myöhemmin usean yhteislaulun, mieslaulajien kappaleiden ja lausuntaesityksen jälkeen soitimme vielä Konsta Jylhän Vaienneen viulun (ensimmäistä kertaa muuten koskaan kahdestaan). Tilaisuuden päätteeksi kuulimme vielä kiitospuheen.

Tilaisuus oli lämminhenkinen, mukava ja rento. Laulajia ja meitä soittajia kiiteltiin kovasti, ja se tuntui tietenkin hyvältä. Mutta kuitenkin minulle parasta olivat ne minun ja Martin kahdestaan soittamat kaksi kappaletta. Täysin valmistelematta, yllättäen ja muutaman kuukauden tauon jälkeen soitimme Rakas koti -valssin sekä Martin ehdotuksesta vielä Vaienneen viulun. Molemmat menivät ihan älyttömän hyvin, ja Vaiennut viulu tosiaan ensimmäistä kertaa elämässämme duoesityksenä. Paras hetki oli se, kun valssin jo kaksi kertaa läpi soitettuamme tulkitsin Martin eleistä, että vielä kolmas kerta mennään. Kolmannen kerran alettua Martti siirtyikin soittamaan A-osaan stemmaa aivan yllättäen.

Harjoituksista ja keikasta jäi todella hyvä mieli, ja niiden päätyttyä istahdin Martin mersun kyytiin ja ajoimme Kristiinantie 190:een harjoittelemaan kahden viikon päästä olevan Karijoen konsertin kappaleita! Toki ensin syötiin ja juotiin Armin laittamaa välipalaa - ettei soittajilta lopu virta kesken :)

Käsin kosketeltavaa? Korvin kuultavaa?

Palasin tänään perustavaalaatua olevien kysymysten äärelle - koskien tutkimusaineistoani. Mun tutkimusaiheeni on tanssimusiikin murros ja tutkimuskysymykset ovat:
* kuinka eteläpohjalaiset soittajat ovat saaneet ensikosketuksensa musiikkiin ja soittamiseen - onko tanssimusiikin murros vaikuttanut eri vuosikymmeninä syntyneiden soittajien kokemuksiin soittamaan oppimisesta
* kuinka murros on vaikuttanut soittajien rooliin tanssisoittajina - hääsoittajina tai tanssiyhtyeen jäseninä
* kuinka soittajien soittotyyli on muuttunut - erilaista ohjelmistoa soitettaessa

Tutkimukseni elämäkerrallinen aineisto, jonka avulla koetan vastata ensimmäiseksi esitettyyn kysymykseen on kerätty soittajilta, joiden syntymävuodet ovat 1880-1940. Myös toiseen kysymykseen koetan etsiä vastauksia elämäkerrallisesta aineistosta, joka on kerätty soittajilta, joiden syntymävuodet ovat 1880-1929. Molemmissa tapauksissa soittajat ovat kertoneet eletyistä ja koetuista tapahtumista vuosia tapahtuneen jälkeen. Elämäkerrallinen aineisto on aina menneen muistelua ja asiat kerrotaan sellaisina kuin ne kerrontahetkellä muistetaan.

Ongelmalliseksi tämän elämäkerta-aineiston tekee se, että osaa soittajista olen saanut itse haastatella, edesmenneiden soittajien haastatteluja olen kuunnellut arkistonauhoilta. Edesmenneitä soittajia en ole tavannut, en tuntenut. Puolestaan Martin ja Paulin kanssa olen jo kolmen vuoden ajan tehnyt yhteistyötä tavalla tai toisella: haastattelemalla ja juttelemalla, yhdessä harjoittelemalla, erilaisia konsertteja suunnittelemalla, yhdessä esiintymällä erilaisten kokoonpanojen kanssa. En voi missään vaiheessa enkä millään tapaa valehtelematta väittää, että aineistoni olisi kauttaaltaan tasapainoista. Se on suorastaan täysin vinksahtanut - mutta koska vinksahdusta on mahdoton korjata, täytyy minun tyytyä kirjoittamaan tämä kaikki auki. Ja perustella, että edesmenneitä nyt vaan kerta kaikkiaan on mahdoton enää haastatella!

Mutta entäs sitten tämä kolmas tutkimuskysymys ja sen aineisto eli soiva aineisto, musiikki? Aineiston soittajat ovat samoja kuin edellä eli syntyneet vuosina 1880-1929. Heidän soittoaan on tallennettu vuosina 1946-2008. Hmmmm... Mitä Martti Viitalähteen tämän päivän soittotyyli kertoo siitä tyylistä, jolla hän on soittanut 1940-luvulla? Tavallaan soivaan aineistoon pätee sama lainalaisuus kuin elämäkerta-aineistossa eli kappaleet soitetaan sellaisina kuin ne kerrontahetkellä muistetaan, vaikka kappale on opittu ja sitä soitettu jo vuosikymmeniä. Mutta kun tutkimuskysymyksenäni on soittotyylin muutos tanssimusiikin murroksen aikana, niin mitä pystyn perustellusti sanomaan soittotyylistä, kun kyseiseltä ajalta minulla ei ole ainoatakaan soivaa esimerkkiä? Minun täytyy tavallaan luoda uutta aineistoa. Minun täytyy kaiken mahdollisen käsillä olevan ja korvin kuultavan aineistoni avulla konstruoida soittotyyli, jota ei ole koskaan tallennettu. Kyse on samasta asiasta kuin lähtisi kuvitteelliselle kenttämatkalle - tällä kenttämatkalla minun täytyy tapahtumien lisäksi myös kuulla sen ajan soittoa.

Paradoksaalisinta tässä kaikessa lienee kuitenkin se, että 1900-luvun alussa soittotyylillä ei ollut soittajille merkitystä. Merkittävää olivat uudet soitteet ja ohjelmiston laajuus sekä rytmi. Se, että soiton tahtiin oli hyvä tanssia! Tämän päivän viulistin, joka jatkuvasti pyrkii kehittymään soittoteknisesti, tyylillisesti, on vaikea ymmärtää, etteivät tuon ajan soittajat koettaneet kehittää juuri muuta kuin ohjelmistoaan. Eivät he harjoitelleet asteikkoja tai etydeitä, he soittivat kappaleita - vanhoja ja uusia. Ja jos tansseja soittaessa sormet menivät sekaisin, niin tärkeintä oli, että soitto jatkui ja rytmi säilyi, etteivät tanssijat alkaneet kompastella :) Samoin tämän päivän tutkijan, jonka tutkimusaihe on soittotyyli on vaikea ymmärtää sitä, ettei käsitettä soittotyyli ollut tuolloin kai edes olemassa.

Kovin hymyilyttää se, että tutkimusaiheeni tanssimusiikin murros on jotain kovin hankalaa käsin kosketella. Sen tietää olevan olemassa, mutta siihen on vaikea tarttua!